On mahtavaa, kun ei tarvitse enää kirkkaina kevättalviöinä pusertaa kireässä pakkasessa bootsia toisen eteen. Kevät tulee ja sen huomaa, kun pilvetön taivas ei enää povaa paukkupakkasia. Nytkin kävin nauttimassa (lähes) täydenkuun kellanhohtoisessa valossa lyhyen viiden kilometrin pyrähdyksen Harjulammen ympäri (ulkopaikkakuntalaisille: pieni keskustan tuntumassa sijaitseva vesistö, joka rajoittuu nelostien ja kemijoen väliin. Rannalta löytyy myös yliopisto). Pakkasta on vain pari astetta, joten kevyt varustus riittää hyvin lämpimänä pysymiseen ilman, että hikeä puskee ekan satasen jälkeen. Vaikka mitään superkunnonkehitystä noin lyhyestä lenkistä tuskin irtoaakaan, niin näin iltakymmenen jälkeen reitti on mukava pikkuiselle happihyppelylle. Öisin on muutenkin mukavampi juosta, kun ei ole liikennettä häiritsemässä. Saa keskittyä musaan ja juoksemiseen ihan rauhassa. Jostain syystä öisin ilma tuntuu myös raikkaammalta ja meno siitä syystä helpommalta. Tosin pikkaisen juoksua kirpaisi jostain päin jokea nouseva jäätävä usva, jonka kohdalla yllättäen tuntui kuin lämpö imeytyisi suoraan kehosta pois. Yh, missä lie siellä ollut jokin pieni suvanto? Toinen ylläri oli heti matkan alussa nelostien ylle leijallut kevyt savupilvi. Piti ihan poiketa normireitiltä ja seurata savua ihan vain varmiistaakseni, ettei nyt jossain varastorakennuksessa loimuaisi liekkejä. No pari korttelia, kun savuvanaa olin seurannut, niin lähteeksi onneksi ilmentyi ihan rintamamiestalo, jossa ilmeisesti oltiin joko saunaa lämmittämässä tai vain takkatulen ääressä rauhoittumassa. Ikkunan taakse en viitsinyt lähteä pomppimaan. Oisivat vielä soittaneet poliisit, että joku mustiin pukeutunut hiippari kurkkii sisään. Siinä yritä selittää että "tarkistin vain, ettei siellä nyt ole joku syttynyt tuleen." No, yllättävää oli kuitenkin se kuinka paljon utua tuokin talo piipustaan ulos puski ja kuinka tuuli sitä pitkin teitä kierrätti.
Juoksu ei kuitenkaan ollut yhtä miellyttävää kuin toivoin, sillä päätin kokeilla tänään ns. varalenkkareitani. Viime aikoina vaihteleva välikeli on tehnyt teistä liukkaita ja ajattelin laittaa toiset kengät testiin, josko pito olisi parempi. Siitä testistä kengät suoriutuivat about yhtä hyvin kuin vanhatkin, mutta kyllä olivat jalat kipeät päästessäni viimein kotiin. Siinä taas huomasi, kuinka tärkeää on olla oikeanlaiset läpsyttimet jalassa. Jalkapohjat, jalkapöytä, nilkka ja pohkeet tuntuivat jatkuvasti huutavan, että "vapauta meidät näistä kahleista!" Parin kilsan jälkeen jalat hieman tottuivat (tai turtuivat) uusiin menopeleihin, mutta kyllä silti koko matkan kotiin asti sai huulta purra. Kotona sitten salamana kengät jaloista pois ja venyttelemään. Huomenna olisi tarkoitus taas treenata ihan kunnolla, joten en toivoisi tämän pikkulenkin jotenkin saattavan jalkani niin kipeiksi, että pitäis välipäiviä taas pitää. Niitä kun tulee töiden ja muiden ohella ihan tarpeeksi. Itse asiassa lauantaina matkaan koko hiihtoloman ajaksi töihin Tampereelle, jossa treenaaminen tulee jäämään takuuvarmasti vähäiselle määrälle. Uimahalliin ei kyllä töistä ole pitkä matka, joten siellä saatanpa käydä. Mutta mitä tänään opittiin: kunnon kengät on must!
Sitten on vielä aika esitellä treenimusa Vol 2:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti