Olemma palanneet takaisin lomalta. Hyvä loma olikin, mikä tietysti tarkoittaa hyvin vähää liikkumista. Kuten ne, jotka ovat tätä blogia upeasti jaksaneet seurata, oli syksyn stressinkuormitus tällaiselle monitoimijalle jo liian kovaa ja oman ihmiskehon ja -mielen rajat vastassa. Loma tuli juuri oikeaan saumaan... en edes halua tietää miten olisi käynyt, jos syksyn uurastus olisi jatkunut samanlaisena pitkäänkin. Tämä tietäkää te muutkin, että lomailulla ja etenkin kunnon maisemanvaihdoksella on merkitystä. Itse jätin pois mielestäni kaikki turhat pohdinnat koulusta tai töistä. Enkä juurikaan mitään urheiluohjelmaakaan yksinkertaisesti jaksanut edes seurata. Jäipä bloginkin päivittäminen pois. Työnsin kaikki velvoitteet odottamaan paluutani ja voin sanoa, että se yksinkertainen elämä jota jenkeissä vietin, oli aivan mahtavaa. Juurikaan mitään ei tarvinnut suunnitella etukäteen vaan ohjelma syntyi sitä mukaan kuin päivä eteni. Ihaninta oli ehdottomasti mahdollisuus nukkua juuri miten halusi. 10h joka yö oli silkkaa nannaa. Toisin sanoen, laiskuus iski täydellä teholla ja minä otin sen avosylin vastaan.
Nyt sitten on tuhlailun aika ohi ja arki hiljalleen täyttämässä kalenteria. Eikä se ole huono asia, sillä ihminen jaksaa olla laiskana vain rajatun ajan. Itsellänikin alkoi jo pieni motivaattorimoottori pörrätä viimeisinä reissupäivinä ja ihan hyvillä mielin odottelin pääsyä takaisin koto-Suomeen. 10 000 km matkustusreissulla on kuitenkin hintansa. Matkan jälkeisten päivieni isoin hidaste on edelleen jatkuva jet lag, vaikka tässä on kohta kaksi viikkoa Suomen maaperää tallailtu. Heti alkaneet työt ja hetken aikaa vanhempien luona asuminen (joiden päivärytmi ei todellakaan vastannut omaani matkan jäljiltä) varmistivat, että sisäinen kello heitti häränpyllyä ja joka yö nukuttiin ehkä 4-6 tuntia, jos sitäkään. Onneksi nukun jo paremmin, mutta kunnon rytmin tasaantumista odotellaan edelleen.
Eilen alkoi viimein treenaaminen ja kahden kuukauden hyvin epäsäännöllisen kuntoilun seuraukset näkyivät välittömästi. Jalat painoivat kuin betoni ja happi meinasi viimeisissä juoksuvedoissa kadota tyystin. Hieman tuloksiin vaikutti myös se, että olin jo valmis nukkumaan siinä vaiheessa kun treenit alkoivat ja haukotellen sitä edettiin harjoitteesta toiseen. Koita siinä sitten saada kropasta mitään irti. Silti liikunnan vähäisyys lomaillessa lienee kuitenkin se oleellisin tekijä tässä ja Harrin mukaan meneekin ehkä pari viikkoa ennen kuin palaudun sille tasolle, millä joulukuussa olin. Mutta en kyllä vaihtaisi tuota laiskanoloa mihinkään, vaikka se nyt tarkoittaakin, että lähtökuopasta ponnistetaan jälleen... tai no ainakin kuopan reunalta. Hermot on oltava kunnossa urheilijallakin, sillä jos pää ei kestä, ei kestä kroppakaan. Joka tapauksessa, olen palannut takaisin ja valmiina ryöpytykseen. Nyt uusin kujein kevättä kohti! Tally-ho!
PS. Jos treenikärpänen iski vuodenvaihteessa, niin suosittelen seuraamaan ystäväni Annen ja hänen kollegansa Elinan uutta treeniblogia. Kyllä näiden misujen tahdissa kelpaa kaloreita poltella ja ruokareseptitkin näyttävät mitä makoisimmilta.
--> http://nyreenataan.blogspot.fi/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti