75-12,5-70

75-12,5-70. Strategiset mitat? Ei aivan, mutta läheltä liippaa. Kyseessä ovat tavoitelukemat, jotka saavuttaa toukokuun loppuun mennessä: 75 kg penkistä, 12,5 sek. 100 metrillä, 70 sek. 500 metrillä. Viimeisimmissä treeneissä penkistä on noussu 65 kg, vaikka tänään melkein sain 70kg! Ihan loppuvaiheessa tarvi varmistajan apuja, joten en vielä laske suoritusta onnistuneeksi. Tosin pohjalla oli jo 10x40/8x50/6x60 kg:n vetoja, että tällaiselle vielä kuitenkin aika alkuvaiheessa urheilu-urallaan olevalle oli jo happoja käsiin kertynyt sitten liikaa. Kyl ton jälkeen meni 4x65 kg, mutta se on ihmeellistä kuinka paljon 5 tai 10 kg lisäpainoa rasittaa. Luulis että ei se ole poikha mikhään, mutta huhuh, 50 kilosta pomppu 60 kiloon on jo kova. 

Ekaa kertaa kellotin myös satasen ja meni 13 sekuntiin aika tasan, mikä vähän harmitti, koska oisin kyllä alle sen toivonut pääseväni. Oli siinä alla toki jo vetoja ehtinyt tulla että ei missään priimakunnossa tuotakaan suoritusta tehty. Silti harmitti kyllä kun näki että noinkin isot sekuntiluvut kellon näytöllä komeili. Fysiikasta se on kiinni. Lantio on edelleen liian takana ja liikkuvuutta ei ole tarpeeksi. Parempi liikkuvuus antaisi heti enemmän potkua ja voiman saisi käytettyä oikein. Toisin sanoen venyttelyä pitää jatkaa yhä vain, jotta kankeus kaikkoaisi. Harjoittelua pitäisi muutenkin lisätä. Harrin mukaan kehittyminen vaatisi nimenomaan viittä harjoituskertaa viikossa, mikä tuntuu mun aikataulullisesti helvetillisen täydessä elämässä jo mahdottomalta vaatimukselta. Ehkä tässä sitten pitää alkaa tekee kuntopiiriä kotona, ja koittaa löytää se tunti liikuntaan jostain. Mutta vaikka hetken mielessä käykin ajatus, että kyllähän se tunti nyt päivästä kuin päivästä löytyy, niin todellisuudessa jokainen sekuntikin tuntuu olevan kiven takana. Nukkumaan ja syömäänkin kun pitäisi ehtiä. 

500 metrillä juoksin ennen Tampereen reissua 87 sekuntiin sellaisella 85% vauhdilla, että sieltä kyllä pystyy puristamaan ainakin nyt sen 10 sekuntia jos täysillä painelisi. Mutta sehän ei riitä, vaan pitää päästä yhä kovempaa. Jos tässä jossain kisoissa haluisin jossain välissä tosissaan kilpailla, niin minuuttiin pitäisi päästä nyt vähintään. Se ois kova jo se. Mutta nyt ainakin on tavoitteet asetettu. Katsotaan miten niihin päästään ja laittaako elämä kuinka paljon haasteita eteen. Ei tosiaan ole helppo yrittää kehittyä urheilijana, kun ei voi keskittyä pelkästään siihen. Ymmärrän nyt miksi Suomessa on vaikea päästä huipulle. Harrastajaurheilijana aika on aina kortilla, kuten myös energia. Ja jos ei löydä aikaa harjoitella, ei voi kehittyäkään. Mutta jos edes pienin teon yrittäis panostaa, niin tuloshan voi olla lupaava. Lyhyt lenkki silloin tällöin, lihaskuntosetti kotona, venyttelyä aamujumppana. Itsestä se vain on kiinni. Koitetaan tsempata! 

Lenkkeilyn erityiskysymyksiä

Kävin tässä taannoin taas lenkillä pitkästä aikaa ja nyt ei kyllä ollut mitään kahden asteen pikkupakkasia, joista nauttia. Talvenherra oli vääntänyt mittariin iloiset -15, mikä ei hirveästi houkuttanut ulkoilemaan, mutta toisaalta oli jo treenejä Tampereen reissun takia jäänyt melkein kymmeneltä päivältä välistä. Eli ei kun ylös, ulos ja lenkille. Kylmä teki pukeutumisesta haastavaa, koska ei sitä haluais laittaa liikaakaan päälle, eikä  liian vähääkään, koska muuten tulee joko ihan hurja hiki ja sitä kautta kylmä tai sitten vain jäätyy alkuunsakin. Taitolaji, jonka oppii vain kokeilemalla. Itse onnistuin ihan kohtuullisesti, vaikka ehkä ois voinu pitkät kalsarit kuites heittää alle. No päättelin, että jos vaan pidän hyvää vauhtia alla, niin veri lähtee kyllä kiertämään. Kyllähän se noin vartin juoksun jälkeen alkoikin jo lämmittämään, mutta en tiedä, ei ole kyllä ihmisen keli tuollainen. Muutenkin koko pärstä oli huurteesta valkoinen, kun hengitys instantly jäätyi kasvoille, silmälaseille, pipoon ym. Olin varmasti aikamoinen näky turisteille. Hullu lumiparta suomalainen juoksee paukkupakkasessa (toisaalta hauska anekdootti siihen, että Julius-nimihän tarkoittaa maitopartaista nuorukaista ja kerrankin tuo oli aika osuva). Yhtään kylmempää ei ois kyllä kestänytkään olla. Sen verran oli hinku päästä takaisin kotiin, että pidin kyllä ehkä jo liiankin sutjakkaa vauhtia. Mikä oli tyhmää, koska ohjeistus oli ollut että juokse 30 minsaa. Ei paljon vauhti matkaa vähennä. Siinähän se, kun olin jo juossu 3 km ja aattelin, että tästä nyt jatkais kotiin. Kattelin sitten kelloa ja mitä ihmettä, näyttää vaan 15 minuuttia. Eikun toinen samanmoinen matka alle. No ei ihan, alko jo hapottaa sen verran että askel alkoi käydä selkeästi raskaammaksi ja sen lisäksi vispas jalat sitten kuinka nopeaa tahansa, reidet kyllä kärsi kylmästä ja vaikeatahan tuommoisessa kelissä nyt ylipäätään on juosta rennosti. Toisaalta taas huomas senkin, että musiikki on ihan hurja motivaattori. Kun oikea tune lähtee käyntiin, niin jostain niitä voimia vaan löytyy. Ehkä pitäis juosta joskus ilman musiikkia, niin voisi olla tahtikin kohtuullisempi. Tästä nimittäin päästään siihen uutiseen, että viimeiset kaksi päivää on ollu pohkeet ihan jäätävässä jumissa. Eilen pelkkä kävely oli kyllä niin tuskaista, että joku varmaan luuli mua rammaksi. Ja sitähän oikeastaan olinkin. Jotenkin veri vetää aina painamaan täysillä ja näin siitä taas maksetaan. Tänään oli tarkoitus tehdä juoksureenejä 3x 500 m ja jotain lyhyempiä päälle, mutta ei kyllä tule kesää. Pitää jotenkin palautua eka sellaiseen kuosiin, että ei tarvi hammasta purra joka kerta kun astuu eteenpäin. Ärsyttävää kun käy näin ja näin käy aina kun lenkkeilen. Jostain syystä ei pysty pitämään sellaista sopivan hidasta vauhtia, että seuraavana päivänä ei ois paikat ihan paketissa. Milloin opin tämän läksyn?