Ulkoradat kutsuu

Niinhän siinä kävi että luojan vuonna kahta tuhatta kolmentoista, kevät kävi kiireiseksi ja urheilu sai jälleen olla vapaa-ajan yt-neuvottelujen ensimmäisenä kärsijänä. Pääsiäisen jälkeen Lapin ylioppilasteatteri herätti vielä kerran henkiin Peltirumpu- näytelmä isoin panoksin, joten treenit ja esitykset täyttivät monet illat. Näytelmä sai kuitenkin ansaitsemansa kovan tason lopetuksen ja itsekin voin ylpeänä jatkaa uusiin seikkailuihin. Hieman aikaisemmin maaliskuussa pistin liikkeelle Lapin yliopiston vuotuisen opiskelijaradio Säteilyn oman ohjelmani tuotannon. Olin vaatimattomasti suunnitellut lähes kaksi ja puolituntisen kuunnelman (huomaa sarkasmi). Valmistusaikaa kuunnelmalle oli tasan kuusi viikkoa ja pienelle työryhmällemme se tarkoitti pitkiä päiviä. Kaikesta uurastuksesta huolimatta kuunnelman loppu saatiin valmiiksi vasta ensimmäisen tuntisen jo pyöriessä radioaalloilla. Viimeistä projektiviikkoa ennen kävin lenkillä ja sen jälkeen alkoi urheiluton aikakausi. Istuin yhteensä 50 tuntia huonosti ilmastoidussa äänistudiossa seuraavan viiden päivän ajan. Ja miten kävikään? Kuunnelma valmistui ja oli onnistunut tuotos, mutta stressi kaatoi miehen sängyn pohjalle ja seuraavat neljä päivää kului lievästi sairastellen. Mutta tästä pääsette kuulemaan tätä vähintäänkin supereeppistä shittiä... ööö, tarkoitan settiä:

Eikä meno vielä heltynyt. Seuraavaksi hypättiin junan kyytiin ja Oulun sekä Jyväskylän kautta Tampereelle, jossa odotti lyhyt työkeikka. Lopulta kahden viikon harjoittelutauon jälkeen pääsin jälleen juoksemaan samanmoisen lenkin kuin edellisellä kerralla eli keskusta-Jätkänkynttilä-Ounasvaara-Saarenkylä-keskusta-Yliopisto-keskusta. Vauhti oli onneksi edelleen kohdillaan tauosta huolimatta ja vajaan 15 km lenkki taittui tasan yhteen tuntiin. Mitä nyt pohkeet meni vähän jumiin.

Ihan kuolettavan kiireisten maalis- ja huhtikuun jälkeen kiire heltiää vain vähäsen. Juuri sen verran että ehtii jälleen treenata, mutta saa nähdä miten miehelle käy. Opinnot painaa päälle ja nyt on jo toukokuu. Kello tikittää vääjäämättömästi. Kesäkuussa tie vie heti alkupäivinä Sodankylään elokuvajuhlien toteuttamiseksi, ja takaisin Rovaniemelle saavutaan vasta juhannukseksi. Kolme hyvin tehokasta ja ahdistavaa viikkoa siis edessä ja pahoittelen etukäteen, jos tulen olemaan tylsä ja skippaan kaikki mahdolliset kevätkarnevaalit ja pippalot. Nyt ei pysty. Mutta loppukevään sää on viimein kääntymässä upeaksi. Ennen kaikkea teiden hiekoitukset ovat lopultakin kadonneet (Halleluja!), joten ei tarvitse enää tulla kotiin yltä päältä kurassa. Aurinkokin on nyt parina päivänä näyttäytynyt sopivasti ja lämpöä on ollut se kymmenisen astetta.

Näin siis minun elämäni helpottuu, koska semi-kesäinen keli antaa mahdollisuuden käyttää naapurissa olevaa keskuskenttää ja sen juoksurataa hyödyksi. Ei tarvitse koko ajan tehdä enemmän tai vähemmän ärsyttäviä pyörämatkoja Ounasvaaran päälle. Tänään porhalsin kentällä ensimmäistä kertaa like ever ja tuntuma oli mainio. Harjoitteena oli juosta 4x1000 metriä 90-95% maksimisykkeellä 3-5 minuutin palautusajoilla. Koska juoksemisesta oli kulunut jo tovi, pidin suosiolla palautukset 5 minuutissa. Harjoitus oli tarkoitus suorittaa siten että alottaisin 4 minuutin kilometrivauhdilla ja juoksisin joka kierroksen aina kymmenen sekuntia edellistä nopeammin, jotta viimeinen kierros osuisi 3.30 kohdille. En kuitenkaan osaa vielä arvioida vauhtiani niin hyvin, että osaisin jakaa nopeuteni juuri tuolla tavoin, joten aluksi piti vain juosta jonkinlainen referenssiaika. Ja vaikka kiihdyttäminen ei onnistuisi, niin tasaisuus on valttia. Harjoituksen päämääränä oli testata/kehittää hapenottokykyä.

Ajat menivät seuraavasti:
1. 3 min 43 s
2. 3 min 43 s
3. 3 min 39 s
4. 3 min 29 s

Toisin sanoen pääsin tavoitteeseeni, jes! Ensimmäiset kolme juoksua olivat hyvät ja tasaiset ja viimeisessä uskalsin puristaa jo enemmän vauhtia saavuttaen 3.30 haamurajan. Siitä tulikin ihan helvetin hyvä mieli. Maksimisyke oli näissä juoksuissa 187, mikä nyt ei ole oikeastaa juuri mitään. Huippu-urheilijoilla syke nousee parhaimmillaan reilusti yli 200:n. Vähän pelottaa, että itsellä 190 ylitys voi tehdä tiukkaa. Mutta kroppa kehittyy, kun harjoittelee. Sen kuitenkin myönnän että oli todella miellyttävää päästä juoksemaan ulkona. On se kiva, että kesä tulee.

PS. Ja kunhan Jyväskylään unohtamani kamera saapuu postissa takaisin Rovaniemelle, niin ehkä voisin jo vähän kuvittaa tätä tekstivirtaa ens päivityksessä.