Vanha koira palaa vanhoihin temppuihin

Jälleen kerran on kulunut varsin pitkä aika edellisestä postauksesta, mutta tällaiseen rytmiin kannattaakin tottua. Yleisurheilu ja kilpaileminen muiden kuin itseni kanssa saavat nyt odottaa parempia aikoja. Nelivuotissuunnitelma ei varsinaisesti ole unholaan joutunut, se vain hieman astuu uusille raiteille. Yleisurheilu saattaa tulla takaisin jälleen ensi vuonna. Joka tapauksessa, olen ottanut tälle syksylle uudenlaisen näkökulman urheilemiseen, joka on "tee, mitä just nyt tykkäät". Ja juuri tällä hetkellä minulla on vahva inspis palata juurilleni.

"Come on guys, let me back. I just want to play!"

Ensimmäisenä listalla on ollut koriskentille paluu opiskelijayhteisön kunniakkaassa Royal Basket Rovaniemi -porukassa. Olin jo mukana meiningissä pari kesää sitten, kun ryhmä perustettiin ulkokenttäpelejä varten, mutta sisätiloihin siirtyessä intoni laantui. Muutenkin juuri noihin aikoihin aloitin juoksemisen, joten aikaakaan ei enää oikein irronnut. Nyt on palattu perusasioihin eli hauskanpitoon ja Royalin riveissä on kiva juosta kenttää ympäri rennolla otteella. Asiat ei ole niin vakavia, mikä on vain ihan jees.

Lopetettuani viisivuotisen korisurani kahdeksan vuotta sitten ovat etenkin heittotaitoni ruostuneet turhauttavan paljon. Ongelmia on etenkin oikean heittovoiman löytämisessä. Pallo lentää kyllä kohti kohdetta, mutta liian usein jäädään joko tyngäksi tai just vähän pitkäksi. Meni myös aikansa tajuta, että yksin läpi päästessä ei kannata ajaa tuhatta ja sataa korille. Vauhtia kertyy niin paljon, että pallonhallinta siirtyy täysin herran haltuun. Pari viimeistä askelta pitää ottaa kunnolla hitaasti, niin voi nätisti siirtä pallon koriin parin pisteen arvoisesti. Juoksuvauhti onkin melkein ainoa aseeni,  tosin olen edelleen kova poika katkaisemaan syöttöjä ja karvaamaan.

Toisin sanoen vahvuuteni ovat aivan samat kuin junnuvuosinakin. Ainoa ero oikeastaan on, että painoa on 20 kiloa ja pituutta 25 senttiä enemmän, joten nyt pystyisin oikeasti pelaamaan fyysistä peliä. Junnuna olin aikamoinen heittopussi, joten korin alla pelaaminen ei sopinut minulle yhtään. Nyt sitten mittojen puolesta ei pitäisi olla mitään hätää, mutta en edellekään tunne kovin suurta viehätystä mennä sinne missä on kovin rytäkkä oli kyse sitten puolustus- tai hyökkäyspäädystä. Siinä oiskin sitä treenattavaa, että osais modernisoida pelityyliään. Niin ja palauttaa se heittotarkkuus.

"Yo, hoop, I'm back."

Toinen on ollut paluu kung fun jalon taiteen pariin. Yhdistämällä nämä kaksi liikuntamuotoa pyrin monipuolistamaan fyysistä puoltani. Koris menee intervallitreeneistä ja siinä pääsee hakemaan juoksuun räjähtävyyttä sekä joustavuutta. Kung fun avulla taas vahvistan kehoani sekä parannan kokonaisvaltaisesti liikkuvuuttani. Kung fuhan on taistelulajeista suosikkini juurikin sen vuoksi, että siinä liikutaan koko kroppaa hyödyntäen. Edistyneemmät tekniikat ovat välillä varsinaista akrobatiaa. Etenkin harjoittamani apina-tyyli hyödyntää laajaa liikerepertuaaria. Kuten eräs kaveri sanoi, tämä on "heikon tappelijan tyyli", koska siinä ei juntata koko voimaa yhden lyönnin taakse karaten tavoin, vaan ollaan koko ajan varuillaan, liikutaan paljon eri etäisyyksillä ja isketään nopeasti ja usein arvaamattomasti. Kaikista jännimmät kikkakuusneloskombot antavat odottaa vielä, mutta jos nyt aluksi ainakin saataisiin taas peruasiat kuntoon. Taukoa on ollut tästäkin lajista jo kuitenkin se neljä vuotta. Siinä ajassa ehtii paljon unohtaa ja ekat päivät menikin muistellessa, mites joku torjunta taas tehtiinkään. Liikesarjat ovat lähes kaikki pitänyt kerrata alusta asti, mutta aika nopeasti ne palautuvat takaisin muistiin. Todennäköisesti pääsen vanhalle taitotasolleni alta aikayksikön ja pääsen pian opettelemaan uusia juttuja. Heitellään niitä energiapalloja kohta, että varokaa!

"O' great masters of old, I have returned."

Kung fussa harrastetaan myös perinteisiä kiinalaisia lääketieteen menetelmiä, joilla varmistetaan, että paikat pysyvät seuraavanakin päivänä kasassa. Lajissahan ei käytetä mitään suojia tai vastaavia, joten kroppa joutuu kyllä heti koville. Mustelmilta ei voi välttyä. Koska osumakohtiin kertyy helposti verenhyytymiä ja pahimmillaan rustoa, pitää ne hieroa kunnolla. Hierominen kiihdyttää verenkiertoa ja kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Apuna käytetään perinteistä kiinalaista yrttilääkettä, eräänlaista vanhan ajan mobilatia. Osumakohta vahvistuu, kun se pääsee paranemaan esteettömästi. Jos ei hiero niveliä ja lihaksia, rankka treenaaminen pistää kyllä paikat ennen pitkään sököksi. Perusidea on sama kuin kaikessa kehittävässä liikunnassa: vanhoja kudoksia rikotaan, jotta ne voidaan rakentaa uudestaan, mutta vahvempina. Hyvällä huollolla sitä karaistuu kunnon rautamieheksi. Edistyneemmät treenaajat käyvät sitten ihan varsinaisia kovetustreenejä, joilla kädet ja jalat vahvistetaan kestämään iskuja kuin iskuja. Itse en aikoinaan ehtinyt harjoitella kovettamista kuin vähän aikaa, joten edelleen kovemmat osumat varsinkin luiden kolahtaessa yhteen saavat naaman vääntymään kunnon irvistykseen. Tavoitteena on kuitenkin se, että ollaan vahvempia kuin aloittaessa, joten ei auta kuin niellä tuska. Kestän sitten juoksemistakin paremmin, kun nilkat ja polvet ovat taas priimakunnossa, eivätkä naksu joka askeleella.

"No pain, no gain."

Periaatteessa tällä yhdistelmällä voisin käydä liikkumassa joka päivä, mikä ei kyllä ota toteutuakseen. Tavoitteena on kuitenkin treenata 4-5 kertaa viikossa. Perjantaisin ja sunnuntaisin yritän päästä palloilemaan ja muina päivinä dojolle ninjailemaan. Ei ihan tavallisin lähestymistapa tulla yleisurheilumestariksi, mutta kokeillaan. Kung futa nyt aion muutenkin jatkaa kävi "urheilu-uralla" miten vain. Ollaan sitten kovaa luuta eläkeriennoissa 50 vuoden päästä.

"Ah, my kung-fu is magnificent and so is my beard."

Loppuun vielä asianmukainen menomusiikki :)

Lissää pökköä pessään

Onpahan ollut kesä, ainakin sään osalta. Kesäkuussa tuli lunta ja heinäkuu mentiin taas päinvastoin melkein jatkuvalla hellesyötöllä. Keli suosi kuntoilijaa melkoisesti ja etenkin uimassa tuli käytyä aikaisempia vuosia ahkerammin.

Pseudotieteilijät käyvät kuumana. Onko tämä uintireissuni aikana sattumanvaraisesti otettu valokuva todiste Gulliverin tarinoiden pikkuihmisten olemassaolosta? Mitä salaisuuksia kemijoki meiltä kätkeekään?

Vaikka kesäkuussa sairastuttuani kuntoni jymähti aivan pohjalukemiin, on mitä nautinnollisin loppukesä auttanut saavuttamaan sellaisen peruskuntotason, josta voidaan lähteä aktiivisemmin rakentamaan säännöllistä treenisettiä. Mitään varsinaisesti yleisurheiluun keskittyvää harjoitusohjelmaa en ole seurannut, vaan olen nostanut voimatasoani aina sen lajin mukaan mitä on tehnyt mieli. On ollut mukava käydä esimerkiksi pelaamassa kaveriporukalla jalkapalloa tai heitellä jenkkifutispalloa pikkuveljen kanssa. Jotta näistäkin sessioista saadaan jotain irti, juoksen yleensä pallon perässä vähän muita ahkerammin. Onkin ollut helppo huomata, kuinka pitkän lepokauden jälkeen uinuneet lihakset ovat alkaneet aktivoitua. On nimittäin koko kroppa aika mukavasti jumissa. Etenkin selkälihakset ovat harvinaisen ikävässä jamassa johtuen pitkäaikaisesta istumatyöskentelystä. Keskikroppa on hävettävän huonossa tilassa, ja sen vahvistamiseen onkin aika panostaa.

Juokseminen on onneksi palaamassa kohtuullisen hyvälle mallille. Pari päivää sitten kävin vetäisemässä yleisimmän lenkkireittini, joka Google mapsin mukaan olisi noin 7 km, alle puoleen tuntiin ilman isompia revittelyjä. Kotiin päästyäni oli voittajan fiilis, mutta voin kyllä sanoa, että seuraavana päivän jalkapalloilusta ei kyllä sitten tullut mitään. Huolimatta tasaisesta ja suhteellisen rennosta vauhdinpidosta, lihaksisto on niin epävetreä, ettei sitä palaudu kovin nopeasti. On siis pakko myös panostaa lihashuoltoon yhä enemmän, koska pelkään, että näinkin "kevyellä" urheilulla on silti mahdollista venäyttää tai jopa reväyttää jokin paikka. Puhumattakaan siitä, jos tässä aletaan kohta painaa oikeita lajiharjoitteita. 

Olen myös miettinyt toisen täysin erilaisen urheilulajin ottamista juoksemisen rinnalle, jotta kärsimätön sieluni ei tylsistyisi niin nopeasti. Yhtenä vaihtoehtona olen harkinnut jenkkifutiksta, koska puoliamerikkalaisena tunnen lajia kohtaan luonnostaan vetoa. Sopivasti Rovaniemellä onkin palauteltu lajia takaisin urheiluskeneen Rovaniemi Nordmen- joukkueen voimin ja kävinkin yhdet treenit kokeilemassa. En kuitenkaan usko, että jatkan niitä hommia. Isoin mutka matkassa on oikeastaan se, että jenkkifutiksessa tarvitaan reilusti erilaisia varusteita. Siihen uppoaa rahaa, enkä edes tiedä asunko Rovaniemellä kovinkaan pitkään enää. Ylimääräiset roippeet nurkissa eivät oikein innosta. Ehkä pidättäydyn nauttimaan rennosta heittelystä ja yritän ehkä tyrkyttää pikkuveljeä yrittämään lajia. Lajin selkeästi korkeampi loukkaantumisriskikään ei oikein houkuttele. Yleisurheilu on kyllä siitä mukavaa, että varustemäärä on matala. Mutta näin pienenä mainostuksena, jos jenkkifutis kiinnostaa, niin Nordmenit hakee nyt uusia pelaajia ja seuralla alkaa 26.8. ilmainen kaikenikäisille sopiva alkeiskurssi. Kiinnostuneiden kannattaa tsiigailla seuran nettisivuja -->

www.rovanieminordmen.fi

Kesä on mennyt nyt kevyesti normaalikunnon saavuttamiseksi. Syksyllä käännetään numiskaa vähän kovemmalle. Onhan nelivuotissuunnitelmani jo saavuttanut puolivälin. On uskomatonta, kuinka nopeasti kaksi vuotta on kulunut päätöksestäni aloittaa "vakava urheileminen". Kunnon puolesta ollaan valitettavasti jälleen samassa jamassa kuin taannoin alkupäivinä ja kellossa on enää jo käytetyn ajan verran armonaikaa jäljellä saavuttaa sankaritason luokitus. Mitenhän tässä käy?

Lopuksi vielä maininta, että suunnittelemastani tunturimaratonista ei sitten oikein tullut mitään. Suoraan sanottuna unohdin ilmoittautua. Mutta paikatakseni tämän erheen sain mahdollisuuden vaeltaa samaisen reitin osana valokuvaajan työnkuvaa. Seikkailun kulusta voi lukea täältä ja löytyypähän videomatskuakin!
Vasa-liite: Tunturil eka, tunturil vika

Kohti yksinäisiä vuoria

Kipinä kytee

Urheilun kannalta kevät ja alkukesä eivät ole olleet suosiollisia. Maalis-, touko- ja kesäkuu sisälsivät kaikki kahden viikon työ- tahi lomamatkan, minkä lisäksi loppukeväälle kasautui melkoisesti puuhaa otettuani lepiä tammi-helmikuun ajan. Koko stressisetti lopulta purkautui kesäkuun toisella viikolla ollessani töissä Sodankylän elokuvajuhlilla angiinan ja mononukleoosi-viruksen muodossa. Ihan vain kaikille muistutuksena, jos paikkailette 40 vuotta vanhaa sirkustelttaa, joka on kerännyt vuosittain hiekkaa, pölyä, saasteita ja muutenkin hajoaa käsiin, niin käyttäkää hengityssuojainta. Vältätte sitten tämän:

Kurkku pipi ja pahasti

Viimeiset kolme viikkoa ovet menneet sitten kuumeen ja angiinan voittamisessa, jonka olen lopultakin saanut kukistettua. Valitettavasti mononukleoosi ei katoa ihan heti kropasta ja sen tuottama väsymys tulee hidastamaan fyysistä kehitystä jopa kuukausitolkulla.

Kevyesti pitää aloitella ja koittaa jälleen rakentaa peruspohjaa ennen kuin pystyy treenaamaan kunnolla. Tänään kuitenkin pitkästä aikaa uskallan laittaa lenkkarit taas jalkaan ja lähteä vähän kokeilemaan miten pieni juoksulenkki taittuu. 9.8. olisi Pyhällä ekaa kertaa järjestettävänä tunturimaastoissa juostava maraton, johon osallistuminen kyllä kiinnostais kovasti. Lähtekää mulle sinne kisakaveriksi, vois puolikasta kokeilla.

Eli tonne --> Pyhä tunturimaraton

Sopivasti olin vain hetkeä aikaisemmin, ennen kuin kuulin tästä tapahtumasta, hankkinut uudet yleiskengät jokapäiväiseen käyttöön, jotka sattuvat olemaan nimenomaan maastojuoksua varten suunniteltu. Ehkä se oli kohtalo. Nyt vain treenaamaan sopivaan kuntoon, että jaksais hyvällä tempolla maaliin asti. Puolikkaalle vois olla realistinen tavoite päästä alle kahteen tuntiin.

Salomon Speedcross 3, uudet jokapaikanhöylät

Jotta tässä saadaan lisää ponttaa treeniin, niin uutta sankarillista juoksumusaa löytyy tällä kertaa animaatiomaailmasta: Mobile Suit Gundam Unicorn -tv-sarjan pääteema. Uuuaaah! Tämän siivittämänä olen ainakin kolme kertaa nopeampi kuin keskivertolenkkeilijä!

PÄIVITYS: Gaaah... juoksin vaan 3 kilsaa normivauhtia ja tein jo kuolemaa kentälle. Nyt ollaan kyllä äärimmäisessä rapakunnossa, ettei edes musa auta. Kirottu sairastuminen! Pitkä on taival edessä...

Still alive

Hiljaista on ollut. Pahoittelut siitä kaikille blogin seuraajille. Viime syksyn jälkeen asiat ovat muuttuneet urheilun kannalta ikävään suuntaan.

Avataanpa hieman tilannetta. Suurin urheiluun vaikuttava muutos oli koutsin siirtyminen lokakuussa Ouluun. Etäharjoittelu ei ole mun juttu, sillä juuri valmentajan ylläpitämää kuria ja järjestystä olin toivonut muuten niin epäorganisoituun tapaan järjestellä elämääni sinne tänne. Kun valmentajaa ei enää ollut, harjoittelun määrä alkoi vähitellen tippua. Oli myös vaikea löytää luottamusta erilaisiin treeneihin, koska olen etenkin saliharjoitteiden kanssa aika noviisi. Motivaatio koki siis kovan kolauksen. Marraskuun lopussa tuli sitten kunnolla paskaa niskaan, kun koulu, työt ja henkilökohtaiset asiat alkoivat sotkea kunnolla kaikkea mahdollista. Lopulta tuloksena oli pikku ihq burn out. Eipä ollu tammikuussa enää hirveästi hinkua lähteä juoksemaan tai treenaamaan. Kaiken lisäksi pakkanen painui pariksi viikoksi -20 ja -30 asteen välille, joten kämppään linnottautuminen oli helppoa. Kesti pitkälle helmikuuhun ennen kuin palauduin loppuvuoden henkisistä koettelemuksista. Hengissä kuitenkin vielä ollaan.

Huhtikuussa olisi tarkoitus aloittaa treenaaminen tavalla tai toisella, jotta kesällä kehtaisi ehkä juosta kilpaakin. Katsotaan mitä keksitään, sillä jo pidemmän aikaa on haluttanut palata takaisin kung fun pariin. Ehkä sieltä saataisiin sopivaa lihaskontrollia, notkeutta ja voimaa, ja ennen kaikkea inspiraatiota urheilemiseen. Mietin nyt erittäin vakavasti, jos yhdistäisin nämä kaksi lajia. Isoin ongelma on kuitenkin raha, sillä kaksi harrastusta korkeilla kuukausimaksuilla ei ole osa-aikatyötä ja satunnaisia freelancer-hommia tekevälle ihan helposti nieltävissä. Tämähän on juurikin se isoin ongelma urheilussa. Siinä pärjääminen vaatii paljon aikaa ja resursseja, mutta jos ei ole resursseja, ei voi antaa aikaakaan. Toinen erittäin paljon aikaa vaativa tehtävä on myös opiskelujen loppuun saattaminen. Huhtikuun lopussa on kandin OLTAVA valmis. Vaihtoehtoa ei ole. Joten saa nähdä, paljonko ehdin nousta penkistä urheilemaan lukemisen ja kirjoittamisen ohessa. Opiskelu on ehkä kuitenkin tällä hetkellä se kaikkein tärkein asia.

Mutta älkää peljätkö, mun nelivuotissuunnitelma on edelleen toiminnassa, vaikkakin ollaan niin sanotusti lepotilassa. Seikkailut jatkuvat vielä...