Vanha koira palaa vanhoihin temppuihin

Jälleen kerran on kulunut varsin pitkä aika edellisestä postauksesta, mutta tällaiseen rytmiin kannattaakin tottua. Yleisurheilu ja kilpaileminen muiden kuin itseni kanssa saavat nyt odottaa parempia aikoja. Nelivuotissuunnitelma ei varsinaisesti ole unholaan joutunut, se vain hieman astuu uusille raiteille. Yleisurheilu saattaa tulla takaisin jälleen ensi vuonna. Joka tapauksessa, olen ottanut tälle syksylle uudenlaisen näkökulman urheilemiseen, joka on "tee, mitä just nyt tykkäät". Ja juuri tällä hetkellä minulla on vahva inspis palata juurilleni.

"Come on guys, let me back. I just want to play!"

Ensimmäisenä listalla on ollut koriskentille paluu opiskelijayhteisön kunniakkaassa Royal Basket Rovaniemi -porukassa. Olin jo mukana meiningissä pari kesää sitten, kun ryhmä perustettiin ulkokenttäpelejä varten, mutta sisätiloihin siirtyessä intoni laantui. Muutenkin juuri noihin aikoihin aloitin juoksemisen, joten aikaakaan ei enää oikein irronnut. Nyt on palattu perusasioihin eli hauskanpitoon ja Royalin riveissä on kiva juosta kenttää ympäri rennolla otteella. Asiat ei ole niin vakavia, mikä on vain ihan jees.

Lopetettuani viisivuotisen korisurani kahdeksan vuotta sitten ovat etenkin heittotaitoni ruostuneet turhauttavan paljon. Ongelmia on etenkin oikean heittovoiman löytämisessä. Pallo lentää kyllä kohti kohdetta, mutta liian usein jäädään joko tyngäksi tai just vähän pitkäksi. Meni myös aikansa tajuta, että yksin läpi päästessä ei kannata ajaa tuhatta ja sataa korille. Vauhtia kertyy niin paljon, että pallonhallinta siirtyy täysin herran haltuun. Pari viimeistä askelta pitää ottaa kunnolla hitaasti, niin voi nätisti siirtä pallon koriin parin pisteen arvoisesti. Juoksuvauhti onkin melkein ainoa aseeni,  tosin olen edelleen kova poika katkaisemaan syöttöjä ja karvaamaan.

Toisin sanoen vahvuuteni ovat aivan samat kuin junnuvuosinakin. Ainoa ero oikeastaan on, että painoa on 20 kiloa ja pituutta 25 senttiä enemmän, joten nyt pystyisin oikeasti pelaamaan fyysistä peliä. Junnuna olin aikamoinen heittopussi, joten korin alla pelaaminen ei sopinut minulle yhtään. Nyt sitten mittojen puolesta ei pitäisi olla mitään hätää, mutta en edellekään tunne kovin suurta viehätystä mennä sinne missä on kovin rytäkkä oli kyse sitten puolustus- tai hyökkäyspäädystä. Siinä oiskin sitä treenattavaa, että osais modernisoida pelityyliään. Niin ja palauttaa se heittotarkkuus.

"Yo, hoop, I'm back."

Toinen on ollut paluu kung fun jalon taiteen pariin. Yhdistämällä nämä kaksi liikuntamuotoa pyrin monipuolistamaan fyysistä puoltani. Koris menee intervallitreeneistä ja siinä pääsee hakemaan juoksuun räjähtävyyttä sekä joustavuutta. Kung fun avulla taas vahvistan kehoani sekä parannan kokonaisvaltaisesti liikkuvuuttani. Kung fuhan on taistelulajeista suosikkini juurikin sen vuoksi, että siinä liikutaan koko kroppaa hyödyntäen. Edistyneemmät tekniikat ovat välillä varsinaista akrobatiaa. Etenkin harjoittamani apina-tyyli hyödyntää laajaa liikerepertuaaria. Kuten eräs kaveri sanoi, tämä on "heikon tappelijan tyyli", koska siinä ei juntata koko voimaa yhden lyönnin taakse karaten tavoin, vaan ollaan koko ajan varuillaan, liikutaan paljon eri etäisyyksillä ja isketään nopeasti ja usein arvaamattomasti. Kaikista jännimmät kikkakuusneloskombot antavat odottaa vielä, mutta jos nyt aluksi ainakin saataisiin taas peruasiat kuntoon. Taukoa on ollut tästäkin lajista jo kuitenkin se neljä vuotta. Siinä ajassa ehtii paljon unohtaa ja ekat päivät menikin muistellessa, mites joku torjunta taas tehtiinkään. Liikesarjat ovat lähes kaikki pitänyt kerrata alusta asti, mutta aika nopeasti ne palautuvat takaisin muistiin. Todennäköisesti pääsen vanhalle taitotasolleni alta aikayksikön ja pääsen pian opettelemaan uusia juttuja. Heitellään niitä energiapalloja kohta, että varokaa!

"O' great masters of old, I have returned."

Kung fussa harrastetaan myös perinteisiä kiinalaisia lääketieteen menetelmiä, joilla varmistetaan, että paikat pysyvät seuraavanakin päivänä kasassa. Lajissahan ei käytetä mitään suojia tai vastaavia, joten kroppa joutuu kyllä heti koville. Mustelmilta ei voi välttyä. Koska osumakohtiin kertyy helposti verenhyytymiä ja pahimmillaan rustoa, pitää ne hieroa kunnolla. Hierominen kiihdyttää verenkiertoa ja kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Apuna käytetään perinteistä kiinalaista yrttilääkettä, eräänlaista vanhan ajan mobilatia. Osumakohta vahvistuu, kun se pääsee paranemaan esteettömästi. Jos ei hiero niveliä ja lihaksia, rankka treenaaminen pistää kyllä paikat ennen pitkään sököksi. Perusidea on sama kuin kaikessa kehittävässä liikunnassa: vanhoja kudoksia rikotaan, jotta ne voidaan rakentaa uudestaan, mutta vahvempina. Hyvällä huollolla sitä karaistuu kunnon rautamieheksi. Edistyneemmät treenaajat käyvät sitten ihan varsinaisia kovetustreenejä, joilla kädet ja jalat vahvistetaan kestämään iskuja kuin iskuja. Itse en aikoinaan ehtinyt harjoitella kovettamista kuin vähän aikaa, joten edelleen kovemmat osumat varsinkin luiden kolahtaessa yhteen saavat naaman vääntymään kunnon irvistykseen. Tavoitteena on kuitenkin se, että ollaan vahvempia kuin aloittaessa, joten ei auta kuin niellä tuska. Kestän sitten juoksemistakin paremmin, kun nilkat ja polvet ovat taas priimakunnossa, eivätkä naksu joka askeleella.

"No pain, no gain."

Periaatteessa tällä yhdistelmällä voisin käydä liikkumassa joka päivä, mikä ei kyllä ota toteutuakseen. Tavoitteena on kuitenkin treenata 4-5 kertaa viikossa. Perjantaisin ja sunnuntaisin yritän päästä palloilemaan ja muina päivinä dojolle ninjailemaan. Ei ihan tavallisin lähestymistapa tulla yleisurheilumestariksi, mutta kokeillaan. Kung futa nyt aion muutenkin jatkaa kävi "urheilu-uralla" miten vain. Ollaan sitten kovaa luuta eläkeriennoissa 50 vuoden päästä.

"Ah, my kung-fu is magnificent and so is my beard."

Loppuun vielä asianmukainen menomusiikki :)